sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kaunis luonto

Voi jumpe kun ulkona voikin olla niin kaunista!
Puut ja pensaat ovat taianomaisen kuuran peitossa ja kaikki on kuin suoraan postimerkistä <3 Kuvat kertovat sanojen puolesta!



Puput pääsivät nauttimaan lumesta ja kuurasta eilen päivällä. Koulu on rajoittanut paljon kuvaamista, eikä tuota päivänvaloa kestä kuin vain sinne neljään ja pilvisenä päivänä pimeä yllättää paljon aikaisemmin. Lauantai oli kuitenkin pyhitetty kanien kanssa touhuamiselle, ja me nautimme yhdessä niin ulkona kuin sisälläkin touhuilusta. Lauantaina juhlittiin myös Windyn 2v. synttäreitä, sillä tyttö täytti perjantaina jo niin paljon! <3 Enää ei mene kauaa kun Peeka tulee Windyn perässä ja sitten on taas herkkuateria tiedossa.
 Nyt tänään sunnuntaina olen kuvannut aamusta asti IG stooryyn pupujen päivää, joten jos luet tätä tekstiä vielä tänään sunnuntaina 14.1. niin kipaiseppas kurkkaamaan mitä meidän päivään kuuluu :D Minun pitäisi kuvata samanmoinen päivä myös youtuben puolelle, koska sitä ollaan toivottu sinne aika paljon.

Eetu-pappa <3

Minulla on ollut tässä muutamana päivänä ongelmia ruuan suhteen. En ole keksinyt mitään kivaa ruokaa mitä kokata (itselleni), joten olen sitten vain syönyt leipää kun nälkä on yllättänyt. Kuulostaa aika tylsältä, ja tässä juuri yritän etsiä netin syövereistä kiinnostavia ruokaohjeita joita voisin kokeilla. Pitäisi varmaan laittaa IG:seen kysely ihmisten lempiruuista. Tarvitsisin jotain kivoja kasvisruokien reseptejä :D


Olen saanut paljon negatiivisia viestejä lähipäivinä muilta kaniharrastajilta, sillä menin levittämään tietoa yhdestä suositusta kaninruuasta. Nimittäin Burgesin Excel sisältää kananmunankuorta. Itse en ole tätä ruokaa ostanut, enkä nyt ainakaan tämän tiedon luettuani enää ostakkaan. Minusta on todella tyhmää, että kaninruuissa käytetään omituisia raaka-aineita jotka eivät millään tapaa kanin ruokavalioon saisi liittyä. Tämän sanottuani netti räjähti ja ihmiset tulivat sanomaan solvauksia, haukkumaan suoraan minua ja kanejani, sekä monet kyseenalaistivat kanitietämystäni ja väittivät että liioittelen kaikessa mitä ikinä teenkin :D Sinäänsä huvittavia ja naurettavia viestejä, mutta toisaalta niitä viestejä oli masentavaa lukea pari päivää putkeen.

Minä olen yhä sitä mieltä, että kaikki saavat syöttää ihan sitä ruokaa minkä parhaimmaksi kokevat ja minä syötän juuri sitä minkä koen meille parhaimmaksi vaihtoehdoksi. En aijo muutta mielipidettäni tuon Excelin suhteen, sanovatpa ihmiset mitä tahansa ja vaikka sitä kananmunaa olisi siinä ruuassa sen 0.001%. Minulle riittä se, että siinä ruuan sisällysluettelossa mainitaan kyseinen ainesosa. En halua tukea tuollaisen ruuan valmistusta, koska siihen ei ole mikään pakko ryhtyä :D Muitakin vaihtoehtoja löytyy ja toistaiseksi kaikilla on vielä valinnanvapaus :)


Tästä syystä meidän sarahahin linkki on nyt viikonlopun yli poissa käytöstä, sillä en halua lukea ikäviä viestejä ja saada mieltäni surkeaksi. Odotan että mielipiteet tasoittuvat ja pöly laskeutuu. Sen jälkeen otan sen taas käyttöön, ainakin joksikin aikaa ja ehkä epäsäännöllisesti. Kysymyksiä tulee tosi pajon, eikä minulla ole ollut aikaa vastailla ihan kaikkeen. Yritän aina parhaani, mutta jos kysymyksiä tulee keskimäärin 15-20 päivässä, on mahdotonta vastata kivasti ja laajasti niihin kaikkiin :D

Nyt taidan jatkaa stoorien kuvailemista tuonne IG:n puolelle ja pohdin että mitä ihmettä sitä keksisi tänään ruuaksi, kaneille on onneksi kivaa iltapalasalaattia, yrttejä ja vihanneksia tiedossa :)

Mukavaa sunnuntaita kaikki höpönassut!





2 kommenttia:

  1. Tosi inhottavaa, että asiasta olet jakanut tietoa (koskien sitä kanin ruokaa9 saat negatiivisat sanomista, eikö ihmisten - etenkin muiden kaniharrastajien kuuluisi vain olla tyytyvaisiä kun saavat tietää ruuassa olevan kaneille sopimatonta ainesosaa? Mä ainakin olen kiitollinen, kun kerroit tästä, nyt en ainakaan mene ostamaan kyseistä ruokaa.

    Oikein ihastuttavia kuvia. Kävin tisekin kuvaamassa toista pupuani tänään ja siitä myöhemmin tulossa postausta.


    https://hevostytonelamaax.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaaminen! Kiitos kuvakehuista :) Ja juu, nuo ilkeät kommentit ovat kyllä ihan älyttömiä :/ Ihmiset ovat toisinaan niin ajattelemattomia kommentteineen, että ei voi kun ihmetellä.

      Poista