maanantai 27. elokuuta 2018

Kesän viimeiset hetket

Täällä taas! Hui miten siitä onkaan aikaan kun täällä viimeksi olen mitään höpissyt. Virallista kesää on jäljellä vielä tämän päivän lisäksi neljä päivää ja sitten toivotamme syksylle tervetuloa. Toivottavasti säiden puolesta lämpö vielä jatkuu pitkälle syksyyn, sillä en ole valmis luopumaan auringosta ja sen lämmöstä ihan viellä!




Kesän aikana elämässämme tapahtui myllerrystä ja muutosta. Minä sain uuden työpaikan Tuusulasta ja me muutimme. Uusi työpaikka on ollut oikein mielekäs ja olen sulautunut työporukkaan oikein kivasti. Kesätyöt loppuivat viikko sitten kun minulla alkoi koulu. Teen töitä yhä, mutta hieman vähemmän, sillä aikaa täytyy jättää opiskelulle :) 
Meidän uusi kotimme Hyvinkäällä on ihana rivitalokolmio. Ainoa miinus tässä on se, ettei ole omaa saunaa. Muuten tämä on oikein ihana, kanit saivat oman huoneen, meillä on piha sekä tilava olohuone ja söpö keittiö :D Täällä varmasti viihdytään useampi vuosi Roopen kanssa <3 



Lisää muutoksia elämäämme on tulossa, sillä meille muuttaa ihan pian pieni hauva vauva! Täällä ollaan täpinässä kuukauden verran odoteltu ja ahkerasti kasvattajan kanssa kuulumisia vaihdettu. Tänään varmistuu vielä tarkalleen kumpi kahdesta suloisesta vaihtoehdosta meille lopulta kuukauden päästä saapuu ja tässä täpisten tuijottelen puhelinta vähän väliä :D Oma koira! Miten jännittävää!! Kunnon pentupostaus on tulossa ja siinä kerron vaavista enemmä. Toistaiseksi olen ihan hys hys rodusta, nimestä, väristä ja muusta :D 



 Kanit ovat päässeet riehumaan ja rymyämään kesän aikana pihallamme. Kuoppia on kaivettu sinne tänne ja harvasen päivä Peeka on pakko putsata mullasta ennen kuin sen voi laskea sisälle, sillä se on niin kuraasa. Ihanaa kyllä kun täällä on niin tilavaa kanien rallitella ja touhuta <3 Kyllä hulivilikolmikon nyt kelpaa! 





Saas nähdä miten kanit suhtautuvat tulevaan pentuun. Pikku vauvamme on puolestaan tottunut kaneihin, sillä kasvattajalla on tosi kivasti kolme kania :D Joten kanien hajut, äänet ja ehkä jonkin verran itse kanitkin ovat kivasti tuttuja vauvalle. Kasvattaja vaikuttaa kaikin puolin kyllä niin ihanalle, että en voi kun iloita siitä miten mahtavaa työtä hän pentujen kanssa tekee. Loistavaa että pentumme tulee juuri tuolta <3 

Kesän aikana tuli paljon kuvattua eläimiä, niin omia kuin kavereidenkin, käytiin paljon uimassa, asuttiin hetki maalla Roopen porukoilla ja käytiin mökillä. Laitan tähän alle muutamat ihanat kesämuistot kesästä 2018 


















Mukavaa loppukesän viimeisiä päiviä ja iloista syksyn odotusta! <3





torstai 5. huhtikuuta 2018

Sumuinen aamu

Aamu valkeni hyvin sumuisena ja synkkänä. Olo on jotenkin sellainen, kun jotain pahaa voisi tapahtua hetkenä minä hyvänsä, enkä pääse irti siitä tunteesta. Päivän mittaan ajatukset sekä tuo synkän kaunis sää toivottavasti selkenevät. Nyt otan kupin kuumaa teetä ja käperryn viltin sisälle.




Tuo viimeinen kuva on niin hassu :D Tyttö ei ollut aikeissa lähteä mihinkään vaikka siltä kovasti näyttääkin, vaan käänsi katseensa minuun kun sille lepertelin menemään. Herkut varmaan mielessä.

On nämä karvavauvat vaan niin tärkeä osa elämää <3



keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Tierran paketti

Pupuset saivat viimeviikolla ihanan yllätyspaketin. Se saapui Tierran Lemmikkipuodista ja tämä postaus onkin tehty yhteistyössä tämän yrityksen kanssa :)
Kanit olivat saamisistaan enemmän kuin innoissaan, samoin tietysti minä! Paketti sisälsi kuivatuksia (hienoa sillä me olemme niiden suurkuluttajia!!), herkkukeksejä luonnollisislla väriaineilla, sekä voikukanjuuria. Nämä kaikki olivat todella maistuvia kaneille eikä ole pelkoa että mikään niistä mätänisi kaapinpohjalle :D

Teille seuraajille on myös tarjolla alennuskoodi tierran putoiin jonne pääset TÄSTÄ!
Alennuskoodilla "veuhukorvat" ostoksiesi hinnasta vähennetään 5%  pois oston yhteydessä :)



Alla oleva tuotteiden esittelyvideo on kuvattu viime viikon alussa, siksi siis pieni rakas Eetumme seikkailee yhä menossa mukana <3
Vaikka suru onkin vielä läsnä, oli tätä postausta oikein kivaa kirjoittaa ja videota editoida. Paketin herkuista ei ole enää paljoa jäljellä, sillä suursyöppöni ovat hotkineet niitä hyvin ahkerasti :D Herkut olivat vielä ihanan terveellisiä, joten ei ole tarvinnut pihistellä niitä siitäkään syystä. En nyt tietenkään ihan joka hetki niitä ole antanut, mutta päivittäin kanit saavat jotain hyvää.



sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Jäit tuuleksi taivaanrantaan



"Toivon, ethän enää silloin kannusta ja rohkaise. Ethän pyydä että jäisin elämään.
Säästä minut taistelulta, kuiskaa vain; 
irti päästä, olet vapaa lähtemään.
Pidä silloin hiljaa kiinni, syliin hellään rutista.
Pidä minusta kiinni, paijauksilla lohduta.
Että voisin aivan hiljaa huomaamatta nukkua, että voisin luulla, sinä tulet mukana.
Sitten anna minun mennä, kun on aika lähteä.
Kerro kuinka unelmoimme joka kevät yhdessä.
Silloin anna minun mennä, kerro kevään linnuista.
Kuinka kaunis onkaan taivas, kuinka kaunis kesä ihana." - Eetun rukous 


Eetu rakkaan tarina päättyi viime torstaina. Eetu sai rauhallisen ja harkitun kuoleman, ilman taistelua ja kipua. Ennen kun elämä olisi käynyt ikäväksi.
Minä olen ollut ihan sekava menetyksen jälkeen. Vaikka vanhan kanin kohdalla luulee että on valmistautunut kaikkeen, silti pala sydämestäni särkyi ja tuntui kun Eetu olisi viety minulta liian aikaisin. Ei näihin vain pysty varautua mitenkään. En voi uskoa että pikkuista tehopappaa ei enää ole. Pieni Eetu joka aina juoksi vastaan kurnuttaen. Höpsö pieni, maailman kiltein kani. Nelikkoni muuttui yhtäkkiä kolmikoksi.  Niin yllättäen etten osaa pysyä mukana muutoksessa.
Rakas, me kaipaamme Windyn kanssa niin kovasti!



sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Eetu pieni sairastaa, häntä hellikäämme

Taas on kulunut aikaa siitä kun kirmasin innolla koneen ääreen blogia kirjoittelemaan. Nyt on kuitenkin taas palava tarve kirjoitella postausta tänne. Täällä saa tuotua omia juttuja kuitenkin niin paljon paremmin esiin kuin IG:ssä. Minun oli tarkoitus pitää tänään rauhallinen aamu teekupposen äärellä, mutta olenkin juossut tietsikan ja pyykkituvan väliä koko aamun, sillä pyykkivuori meinasi haudata meidät aivan tyysti allensa :D Tylsistäkin kotitöistä, kuten pyykkien pesusta ja imuroinnista täytyy aina joskus (kerran tai pari vuoteen ;D) pitää huolta.


Me saavuttiin Savonlinnaan Roopen luokse torstaina. Minä olen täällä harkassa seuraavat viisi viikkoa, joten osoitteemme muuttui siksi aikaa tänne :D Meillä oli pitkä reissu kanien kanssa ennen kuin pääsimme tänne asti. Matkustimme ensin vanhempieni luokse Hyvinkäälle keskiviikkona yhdeksi yöksi, jonka jälkeen me lähdettiin ensin to aamuna Vantaalle eläinlääkäriin, jonka jälkeen oli pitkä ajomatka vasta edessäpäin. Lääkärissä kaikilta kaneilta otettiin verinäytteet ja Eetulle tehtiin perustarkastus, sekä yritettiin huuhdella kyynelkanavat. Ne olivat kuitenkin niin pahasti tukossa ja turvokissa, ettei huuhteluun tarvittavat instrumentit mahtuneet kyynelkanaviin, eikä huuhtelua voitu tehdä. Niissä oli myös tulehdusta (josta turvotus johtuu) ja Pappa sai AB-kuurin tippoina silmään. Myös pahemmin tulehtuneen silmän puoleinen korva oli tulehtunut. Siihen saatiin myös tipat. Nyt katsotaan miten kyynelkanavien turvotus lähtee laskemaan ja yritetään huuhtelua myöhemmin uudestaan.
Eetulla on siis tyypillistä lyttynaamakanien ongelmaa, eli kyynelkanavat ovat ahtaat. Niistä on aina ollut hieman rasitetta, ja nyt vanhemmiten enemmän. Pitää toivoa ettei ne ala vaivata tulehduksillaan riesaksi asti.




Eetulle laitetaan kaksi kertaa päivässä korvatippoja ja hurjat neljä kertaa silmätippoja. Aina ennen simmutippojen laittoa putsaan esille tulleet rähmät pois, jotta lääke vaikuttaisi paremmin eikä silmä olisi täynnä inhottavan tuntuisia kökköjä. Lääkkeiden myötä silmät ovat alkaneet rähmimään enemmän ja uskon että turvotus alkaa olla laskuun päin, minkä takia jumissa ollut rähmä lähtee viimein liikkeelle kyynelkanavista.
Eetu on ollut kyllä hurjan reipas siihen nähden, että päällä jyllää tulehdus. Ruoka on maistunut reissumme aikana hyvin eikä pappa ole turhia jännitellyt matkankaan aikana :)



Nyt ihan toiseen aiheeseen...
Minä olen jo aikaisemmin valitellut teille sarahahista ja nyt valittelen taas. Se on kyllä ihan tuhoon tuomittu koko sovellus. Kiusaajat ja ajattelemattomat ihmiset voivat niin hienosti käyttää sitä ilkeilyyn ja haukkumiseen, etten halua edesauttaa sellaiseen käytökseen kannustavaa sovellusta. Tai eihän se itse sovellus sinällään kannusta käyttäytymään huonsoti, mutta anonyymina sallittu viestittely kyllä auttaa kysyjiä sanomaan mitä sylki suuhun tuo tai haukkumaan toisia vailla minkäänlaisia omantunnon tuskia. Kaikkein ikävin ajatus on vielä se, että haukkuja saattaa olla joku ihan lähituttava, mutta et saa sitä koskaan selville.

Meidän sarahah räjähti hassun jutun takia ihan äärimmäisyyksiinsä, ja huh mitä vihaviestejä sainkin. Kaikki siis lähti siitä kun vastasin huonosti kysymykseen, jota oli kysytty joskus hieman aikaisemmin, mikä taas suututti jonkun toisen seuraajani. Se että julkaisin sen kyseisen mielensäpahoittajan kommentit jotenkin laukaisi jonkun viha-aallon ja yhtäkkiä sain ihan hirveästi ja ihan kamalia vihaviestejä joissa haukuttiin minua ihmisenä, minun juttujani, eläimiäni, harrastuksiani ja jopa opiskeluitani :D Olihan niitä ihan viihdyttävää lukea ja vaikka kuinka yritin olla pahoittamatta mieltäni, kyllä sitä tuli pohdittua, että miten kamalia jotkut meidän seuraajista ovatkaan. Toivon kuitenkin, että jos jolla kulla olisi oikeasti niin kamalia mielipiteitä meistä hän lopettaisi seuraamisen. Sarahah mahdollistaa hetkellisen ilkeilyn, vaikka ihminen olisi muuten ihan asiallinen, eikä kantaisi meille oikeasti mitään kaunaa. Typerää käytöstä joka tapauksessa.

Vaikka päätin etten julkaise yhtään vihaviestiä missään, julkaisen kuitenkin kuvan yhdestä aika huvittavasta kommentista. Siinä joku haluaa ihan selvästi vain provosoida minua haukkumalla kaikkea mahdollista lauseesta toiseen :D Viestistä puuttuu koko pointti, eikä kyseinen tyyppi halua selvästikkään saavuttaa viestillään yhtään mitään, kunhan on ilkeä suustaan. Tämän tyyppisiä sain todella paljon, enkä itse ymmärrä, että miksi kukaan jaksaa vaivautua haukkumaan näin, kun ei kuitenkaan halua saavuttaa sillä mitään. 


Meidän sarahah on nyt kuitenkin otettu pois käytöstä, tai en ainakaan aijo enää linkata linkkiä mihinkään. Tietysti sivumme on vielä olemassa ja nokkelimmat löytää sen hakemalla suoraan googlesta, mutta en aijo vastailla sinne tuleviin kysymyksiin enää mitenkään ahkerasti, sillä onhan se juttu jo ihan nähty ja kaikkeen olennaiseen olen jo vastannut. Tietty jos jotain mielenkiintoista tulee, luultavasti vastaan (mutta sen täytyy olla kiinnostavaa myös minulle). Lisäksi vastaan kaikkiin ystävällisiin ja KIVOIHIN nyt viime päivinä tulleisiin kysymyksiin, mutta en niihin iankaikkisiin pellettimerkki mp kysymyksiin. Ihmiset saavat selvittää ihan itse ruokamerkkejä ja niiden sisältöä, sillä kaikki on löydettävistä netistä jos vain viitsii etsiä :D




Tulen varmasti kirjoittelemaan kuulumisiamme tänne aika pian lähitulevaisuudessa. Harkka jännittää tosi paljon ja aijon päivitellä siihen liittyviä asioita varmasti pikapuoliin, kunhan opin uuden paikan toimintatavoille :) Jännityksestä huolimatta odotan sitä ihan innolla!




sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kaunis luonto

Voi jumpe kun ulkona voikin olla niin kaunista!
Puut ja pensaat ovat taianomaisen kuuran peitossa ja kaikki on kuin suoraan postimerkistä <3 Kuvat kertovat sanojen puolesta!



Puput pääsivät nauttimaan lumesta ja kuurasta eilen päivällä. Koulu on rajoittanut paljon kuvaamista, eikä tuota päivänvaloa kestä kuin vain sinne neljään ja pilvisenä päivänä pimeä yllättää paljon aikaisemmin. Lauantai oli kuitenkin pyhitetty kanien kanssa touhuamiselle, ja me nautimme yhdessä niin ulkona kuin sisälläkin touhuilusta. Lauantaina juhlittiin myös Windyn 2v. synttäreitä, sillä tyttö täytti perjantaina jo niin paljon! <3 Enää ei mene kauaa kun Peeka tulee Windyn perässä ja sitten on taas herkkuateria tiedossa.
 Nyt tänään sunnuntaina olen kuvannut aamusta asti IG stooryyn pupujen päivää, joten jos luet tätä tekstiä vielä tänään sunnuntaina 14.1. niin kipaiseppas kurkkaamaan mitä meidän päivään kuuluu :D Minun pitäisi kuvata samanmoinen päivä myös youtuben puolelle, koska sitä ollaan toivottu sinne aika paljon.

Eetu-pappa <3

Minulla on ollut tässä muutamana päivänä ongelmia ruuan suhteen. En ole keksinyt mitään kivaa ruokaa mitä kokata (itselleni), joten olen sitten vain syönyt leipää kun nälkä on yllättänyt. Kuulostaa aika tylsältä, ja tässä juuri yritän etsiä netin syövereistä kiinnostavia ruokaohjeita joita voisin kokeilla. Pitäisi varmaan laittaa IG:seen kysely ihmisten lempiruuista. Tarvitsisin jotain kivoja kasvisruokien reseptejä :D


Olen saanut paljon negatiivisia viestejä lähipäivinä muilta kaniharrastajilta, sillä menin levittämään tietoa yhdestä suositusta kaninruuasta. Nimittäin Burgesin Excel sisältää kananmunankuorta. Itse en ole tätä ruokaa ostanut, enkä nyt ainakaan tämän tiedon luettuani enää ostakkaan. Minusta on todella tyhmää, että kaninruuissa käytetään omituisia raaka-aineita jotka eivät millään tapaa kanin ruokavalioon saisi liittyä. Tämän sanottuani netti räjähti ja ihmiset tulivat sanomaan solvauksia, haukkumaan suoraan minua ja kanejani, sekä monet kyseenalaistivat kanitietämystäni ja väittivät että liioittelen kaikessa mitä ikinä teenkin :D Sinäänsä huvittavia ja naurettavia viestejä, mutta toisaalta niitä viestejä oli masentavaa lukea pari päivää putkeen.

Minä olen yhä sitä mieltä, että kaikki saavat syöttää ihan sitä ruokaa minkä parhaimmaksi kokevat ja minä syötän juuri sitä minkä koen meille parhaimmaksi vaihtoehdoksi. En aijo muutta mielipidettäni tuon Excelin suhteen, sanovatpa ihmiset mitä tahansa ja vaikka sitä kananmunaa olisi siinä ruuassa sen 0.001%. Minulle riittä se, että siinä ruuan sisällysluettelossa mainitaan kyseinen ainesosa. En halua tukea tuollaisen ruuan valmistusta, koska siihen ei ole mikään pakko ryhtyä :D Muitakin vaihtoehtoja löytyy ja toistaiseksi kaikilla on vielä valinnanvapaus :)


Tästä syystä meidän sarahahin linkki on nyt viikonlopun yli poissa käytöstä, sillä en halua lukea ikäviä viestejä ja saada mieltäni surkeaksi. Odotan että mielipiteet tasoittuvat ja pöly laskeutuu. Sen jälkeen otan sen taas käyttöön, ainakin joksikin aikaa ja ehkä epäsäännöllisesti. Kysymyksiä tulee tosi pajon, eikä minulla ole ollut aikaa vastailla ihan kaikkeen. Yritän aina parhaani, mutta jos kysymyksiä tulee keskimäärin 15-20 päivässä, on mahdotonta vastata kivasti ja laajasti niihin kaikkiin :D

Nyt taidan jatkaa stoorien kuvailemista tuonne IG:n puolelle ja pohdin että mitä ihmettä sitä keksisi tänään ruuaksi, kaneille on onneksi kivaa iltapalasalaattia, yrttejä ja vihanneksia tiedossa :)

Mukavaa sunnuntaita kaikki höpönassut!