perjantai 29. joulukuuta 2017

Demonin poikanen

Olen taistellut Peekan kanssa pitkään paria ikävää ongelmaa vastaan. Ne haittaavat suurelta osin arkea ja ilmenevät monta kertaa viikossa. Tämä on todella ikävää ja joudun olemaan monessa asiassa todella tarkkana.

Peeka nimittäin on todella hajuherkkä kani, enkä voi aina ihan ymmärtää sen aivoituksia. Peeka vihasi minulle tullessa harjaa ja rikkalapiota. Varsinkin iso varrellinen setti on todella järkyttävä ilmestys tälle hölmölle kanille. Peeka vihaa harjan ääntä kun se kulkee lattiaa pitkin, se vihaa jos harja möllöttää jossain sen näköpiirissä, se vihaa sitä jos minä haisen yhtään vieraalle kanille, pidän Windyn ja Eetun puolella omituisia ääniä tai siivoan niiden tiloja. Ja miten tämä Peekan viha sitten ilmenee? Peeka muutuu todella agressiiviseksi ja menee täysin puolustuskannalle. Jos minä tai Piitus liikumme jossain lähistöllä, Peeka hyökkää silmittömän raivon vallassa kimppuun. Piitus alkaa häkeltyneenä tappelemaan vastaan ja näin kaksikolle syttyy aina järkyttävä sota. Se loppuu yleensä siihen kun minä heitän niitä sohvatyynyllä tai viltillä (kuulostaa aika hassulta, mutta saa kanit aina häkeltymään lentävästä asiasta niin paljon että tappelu unohtuu ja alkavat tutkimaan tyynyä). Jos Peeka hyökkää minun kimppuun, on asia paljon vaikeampi. Peekalla on ihan hurjan terävät hampaat (yllättävää) ja ne porautuvat ikävästi sukkien ja kollareidenkin läpi. Alussa kokeilin siis vain patsastella täysin reagoimatta paikallani ja odottaa että raivokohtaus menee ohi, mutta sanotaanko että Peekassa on aika paljon tappomeininkiä tällä hetkellä, eikä paikallaa seisominen onnistu, ellei halua että jok'ikinen varvas on verta vuotava. Jos taas heittäisin sitä tyynyllä siinä tilanteessa kun Peeka tujottaa minua jo ja ottaa reaktiota jokaisesta liikkeestäni, olisi vastahyökkäys taattu eikä rauhoittumisesta olisi tietoakaan. Niinpä pomppaan sen ulottumattomiin jotta se alkaa etsiä Piitusta ja hoidan tilanteen vasta sitten kun Peeka ei tarkkaile enää minua (Piitus parka!). Toimin tilanteessa varmasti monella tapaa väärin, joten jos tiedät itse jonkin konstin, otan kaikkea tietoa vastaan.


Tiedän että on ihan normaalia että kaikille kaneille, koirille ja muille eläville olennoille tulee huonoja päiviä, mutta tämä ei ole sitä. Peekan päässä vaan yksinkertaisesti pimahtaa aina kun jotain sitä ärsyttävää tietynlaista asiaa tapahtuu. Minun on aina mietittävä että miten ajoita Windyn ja Eetun tilan siivoamisen, sillä jos siivoan sen niin, että Peeka ja Piitus on vapaana, ja Peeka kuulee minun häärämisäänet (ja haistaa vessalaatikosta pölähtävät pissahajut jotka eivät kuulu sille tai Piitukselle) se hyökkää välittömästi Piituksen kimppuun. Tämä unohtuu aina välillä, ja yhtäkkiä on sota olohuoneessa käynnissä. Myös Peekan ja Piituksen tilan siivoaminen tuottaa ongelmia, sillä rikkalapiota käytän usein sieläkin apunani. Onneksi makkarin oven saa kuitenkin siksi aikaa kiinni, ja Peekan voi laittaa olohuoneeseen rallittelemaan. Näin siivous onnistuu Peekalta salassa.

Kaikki tälläinen ärsyttää jonain päivänä ihan älyttömästi, ja jonain päivän osaan suunnitella kaiken hyvin eikä sotatannerta synny. Kaikki Peekan hajuherkkyydet on kyllä todella ongekmallisia, sillä samassa taloudessa asuu kuitenkin kaksi muutakin kania ja hajut menevät pakostakin sekaisin. Sterkan myötä Peeka ei onneksi enää ruiki, sillä elämä oli yhtä pissatahraa ennen sitä, mutta sanoisin silti etten jaksaisi nähdä Peeka silmissäni ihan joka päivä. Tätä tekstiä kirjoittaessani olen todella kyllsätynyt Peekaan, sillä hyvin ärsyttävä välikohtaus oli eilen ja minua särkee käteen, sillä Peeka päätti upottaa talttahampaansa siihen. Olen siis hieman kettuuntuneessa mielentilassa, ja voisin nakata Peekan ensimmäisen vastaantulijan syliin ja juosta iloisesti karkuun :D


Peeka on tottunut pieneen rikkasettiin "käsiversioon" jo aika hyvin, sillä olen käyttänyt PP-tiimillä omaa settiä, jottei hajut menisi sekaisin, eikä harja olisi niin kamala. Lisäksi olen jättänyt sen useaan kertaan lojumaan lattialle ja piilottanut harjan hapsujen väliin rusinoita ym. herkkua etsittäväksi. Ensin laitoin niitä vain lapio-osaan, mutta myöhemmin molempiin. Peeka sietää nykyään kihveliä silmissään aika hyvin, mutta jos käytän sitä, se saattaa päivästä riippuen järkyttää hönön mieltä. Jos näen että Peeka lähestyy minua kun siivoan, lopetan liikkeen heti ja odotan Peekan reaktiota. Se on nykyään useammin käynyt haistamassa, todennut jutun tutuksi ja jatkanut matkaansa. Välillä pimahdus kuitenkin tapahtuu ja silloin on itse piru irti.


Siivosin eilen nurkassa olevia roskia kun Peeka hyökkäsi. Se ja Piitus nukkuivat tyytyväisinä sängyn alla ja olin saanut melkein koko huoneen lakaistuksi. Olin polvillani kahden metrin päästä sängystä, selkä kaneja kohti kun Peeka juoksi täyttä vaihtia jalkani kimppuun. Se kerkesi purra varvastani todella kovaa ja minä tietysti kirosin ja käännyin häkeltyneenä Peekaa kohti. Peeka tekee hyökkiessään aina pieniä "iskuja" niinkuin kanit tappellessa yleensä, eli käy hyökkäysten välissä ottamassa häntä pystyssä lisää vauhtia ja palaa taas kynsin hampain raatelemaan. Peeka siis teki paluuta ensimmäiseltä vauhdinotoltaan juuri kun käännyin ja sai isketyksi kiinni käteeni jonka oli laskenut viereeni tukea antamaan. Peekan hampaat upposivat syvälle kämmenpuolelle käsivarttani ja ihmeelliseksi tässä kaikesta teki se, ettei Peeka päästänyt irti. Se piti ihan älyttömän kauan kiinni, enkä ole ikinä kohdannut tälläistä. Tunsin kuinka sen hampaat vain kiristyvät kiristymistään veren valuessa kädestä ja minun oli pakko ottaa kiinni sen niskavilloista. Se ei auttanut eikä Peeka irroittanut otettaan, joten aloin kääntää Peekan kroppaa sille epämiellyttävään asentoon, jotta sen oli pakko irroittaa ote ettei niskaan sattuisi. Minä kirosin kivusta ja Peeka tuijotti minua hämmennyksen vallassa. Vein sen suorinta tietä kantoboksiin yhä niskavilloista kiinni pitäen ja selällään retkottaen (boksi oli ihan vieressä aukinaisena kopin virkaa ajamassa) ja laitoin Peekan sisään. Tässä vaiheessa Peeka oli jo rauhallinen, mutta minä en tottavie ollut. Kihisin kiukusta ja nielin kyyneleitä, sillä olin niin ihmeissäni Peekan kamalasta käytöksestä. Puhdistin haavani ja lähdin viemään roskia ulos. Oli ihan pakko päästä hengittämään... Milloin kanin käytös menee jo agressiivisen mielenhäiriön puolelle? Miten tästä voi enää jatkaa? Kysymykset pyörivät päässä ja eihän siinä voinut muuta kuin kirota ja itkeä. Tyhmä kani!


Haava jonka Peeka teki oli suhteellisen iso. Se oli kuin lävistys, sen koloista olisi voinut työntää tulitikun ihan kepoisasti. Ulkoa palatessani toin mukanani ison kasan omenapuun oksia. Asettelin ne Piituksen eteen, menin kantoboksin luo ja avasin sen mitään sanomatta. Peeka tuli ulos ja kipitti perässäni matolle jossa oksat olivat. Se alkoi rouskuttamaan oksia tyytyväisenä Piituksen vieressä kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Minä mulkoilin Peekaa ja pohdin että sen täytyy olla demonin riivaama pikkuotus. Tuon kohtauksen jälkeen oli vaikeaa lähestyä Peekaa, sillä minua pelotti. Hassua pelätä pientä omaa ja rakasta kania... Agressiivisuudesta ei kuitenkaan ollut enää tietoakaan ja Peeka nautti rapsutuksista ja kosketuksesta. Voikohan kaneilla olla kaksisuuntaista mielialahäiriötä?



Peekan tilanne on tällä hetkellä hyvin kinkkinen. En tiedä meneekö Peekan mielialaongelmat ikinä ohi, vai onko meidän arki aina tämmöistä. Olen väsynyt ja neuvoton. En tiedä milloin tulee raja vastaan että arki on liian haastavaa. En tiedä auttaako tähän mikään. Itseäni ärsyttää ja pelkään että olen tehnyt jotain väärin. Masennus ja epätoivo hiipii aina näiden epätoivoisten välikohtauksien jälkeen mieleeni. Peekan ja minun suhde on parantunut agilityn ja muiden harjoitusten myötä ihan huipuksi ja olemme mielestäni huipputiimi! Rakastan tuota hupsua iloloikkailevaa natiaista ihan älyttömästi. Se istuu niin usein sylissäni iltaisin kun me katsellaan yhdessä telkkaria, nyplää housunlahjetta vaatiessaan osaansa kokkaamastani ruuasta ja muutenkin se on täysin osana meidän perhettä <3 Piitus ja Peeka on mitä parhain kaksikko ja ne nauttivat toistensa seurasta sotatilanteista huolimatta. Piitus rakastaa pientä pippurista tyttö, samoin minä. Arki on kaikin puolin täydellistä, jos noita paria omituista asiaa ei ota huomioon.

Tiedän että tästä vielä selvitään, mutta silti pelkään tulevaa. Milloin me ei Piituksen kanssa enää jaksettakkaan? Tuleeko sellaista päivää?



4 kommenttia:

  1. Meillä oli vielä kesällä pupun kanssa ongelmana valjaiden laitto. Toisena päivänä se valjaat antoi laittaa kiltisti, mutta toisenä päivänä pisti vastaan todella paljon. Useana päivänä käsivarret, reidet ja jopa kaula/rintojen alue, oli isoilla haavoilla raapimisten jälkeen. Jostain kaniryhmästä kysyin neuvoa, että mitä tehdä. Mua neuvottiin, aloittamaan ihan alusta. Useana päivänä sitten istuin pupulassa valjaat käsissäni ja annoin pupun itse tulla nuuhkimaan valjaita. Pikkuhiljaa valjaat ei ollut niin kauhea asia. Askel kerrallaan edettiin, ensin laitettiin valjaat vain turkkia vasten, muutaman kerran jälkeen kaularemmi kaulan ympäri kevyesti, mutta ei kiinni jne, ja kesän lopussa saatiin valjaat joka kerta päälle ilman mitään välikohtausta.

    Ikävät jäljet on kyllä käteesi jättänyt. Tuohon en tiedä, että miten tottuu toisten kanien hajuiihin, tottuu tai sitten ei. Toiset kanit ovat herkempiä vieraille hajuille. Sun kannattaa jotenkin pupu totuttaa rikkakihveliin, juuri tuolla, että piilotat herkkuja sinne ja pupusi saa itse mennä hakemaan ne sieltä. Useita toistoja päivässä, kehuja ja palkitsemisia. Muista vain mennä pupun ehdoilla. Periaatteessa kania voi kouluttaa/totuttaa asioihin samalla tavalla kuin koiraa, näin mulle sanottiin kun kysyin neuvoa valjaiden kanssa.

    Tsemppiä sulle ja jaksamisia pupusi kanssa, toivottavasti ongelma häviää jossain vaiheessa!


    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi! Totutus rikkakihveliin, niin sen ääneen kuin liikeeseen on aloitettu :) Toivon että tämä helpottaa, ja että osaisin jatkossa ennaltaehkäistä kaikki ikävät tilanteet. Eiköhän tämä ala helpottamaan pikku hiljaa ajan kanssa :)

      Poista
  2. Ai kamalat jäljet kyllä on:/
    Ite meillä on kani siskokset ja toisella on tuo että retuttaa kaikkea semmosta esim rättejä harjoja ja kakkalapiota. Ylleensä meillä on kuitenkin alkanut mennä parempaan suuntaan.
    Oon tehny silleen että tuon rauhassa esim sen vessalapion häkin reunalle, ja heti kun kani nuuhkii sitä palkitsen sen jollain.

    Toi on ainakin toiminut pikkuhiljaa meillä.

    Toivottavasti tuosta oli ees vähä apua.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Meillä on aloitettu vähän samantapainen totutus rikkalapioon ja sen tuottamaan ääneen. Toivon että asia alkaa nyt pikku hiljaa helpottumaan :D

      Poista