Yksi surullinen ilta

Kyynel vierähtää poskelleni. Kuivaan sen pois. Tilalle tulee samantien uusi.
Istun pimeässä asunnossa. Valveilla on vain minä ja Peeka. Kuulen kuinka se vaihtaa asentoa pikkuisessa ja ikävystyttävässä tehdashäkin rähjässä. Silla on vatsa kipeä. Tukiruokin sen hetki sitten. Annoin myös jäljellä olevaa kipulääkettä vähäsen. Otimme tänään siltä kaulurin pois, sillä haava on todella hyvän näköinen, mennyt umpeen kokonaan. Peeka reagoi kaikkeen hyvin voimakkaasti. Se ihmettelee maailmaa nyt taas eri silmin. Äänet kuuluvat nyt yhtäkkiä taas selkeämmin, ei kaiju kuvun kautta vain edestäpäin. Näkökenttä on laajentunut ja se pystyy näkemään nyt myös sivuille ja eteensä. Peeka reagoi yhtä voimakkaasti kaulurin pois ottoon, kuin sen laittamiseen. Se on herkkä hömppä kani. Nyt sillä on hiljainen yö aikaa totutella taas maailman ääniin ja katsella asioita laajemmalla näkökentällä. Toivon että se alkaisi syömään ruokaansa.

Vilkaisen kelloa. Tunnin päästä tukiruokin sen taas uudelleen. Keksin siihen asti tekemistä jotta en nukahda. Töräytän nenäliinaan ja niiskutan hieman. Vilkaisen vasemmalle ja näen tuhisevan Roopen peiton alla. Nukkuu niin makoisasti että tekisi itsekkin mieli kömpiä viereen lämpimän peiton alle.

Piitus ja Eetu tuhisevat niin huolettomina. Tietämättä että heidän tovereillaan ei nyt ole kaikki hyvin. Onnenpekat. Ei stressiä eikä huolta. Windy raukka on tapellut nyt neljätoista päivää toipumisensa kanssa. Viikonlopun jälkeen lopetimme lääkekuurin. Tikit poistettiin viime perjantaina. Nyt on tiistai yö, kohta keskiviikko. Tasan kaksi viikkoa yhtä taistelua lääkkeiden, puhdistamisen ja voiteiden kanssa. Vieläkään ei loppua näy. Windy on kopissaan avonainen haava verta tihkuttavana. Kaiken piti loppua tänään. Kokeilin antaa tytön olla ilman kauluriaan, sillä haava oli mennyt hienosti umpeen ja vahvistunut viikonlopun yli tikkien poistosta. Windy päätti olla taas nopea haavojen omatoiminen hoitaja, ja kun kauluri oli poissa, meni kaksi sekuntia kun se oli taas auki. Pari puraisua hampaillaan ja se oli siinä. Puoli rupea maiskutettiin tyytyväisenä suuhun ja haava repsotti auki.

Eläinlääkäriin lähdettyämme mietin jo että mitä ihmettä teen tämän kanin kanssa. Aikuiset (juu olen itsekkin tähän ikäryhmään kuuluva) ovat kehoittaneet viemään kanin piikille, sillä eihän kukaan laita yli 600€ kanin eläinlääkärimaksuihin. Ja miksei muka, kysyn minä? Se on minun oma rakas lemmikkini ja sillä on vielä pitkä elämä edessään. Opiskelijan budjetissa tuo summa on hirmuinen, varsinkin kun se kaikki meni yhden kuun aikana, eikä rahaa ole enämpää nyt tähän hätään jäljellä, mutta teen kaikkeni tämän kanin eteen. Se on osa minun perhettäni. Miksi lopettaismme taistelun nyt, kun ei ole kysymys sen suuremmasta asiasta kuin parantumattomasta haavasta! Kyllä tämä kani kuntoon saadaan ja se elää vielä loistavan, iloisen ja riemuloikkien täyteisen elämän. Alan nauramaan, sillä muistan miten mahdoton se on ollut kaikkine murrosiän metkuineen ;D Hups, heräsiköhän Roope itkunsekaiseen hekotukseeni! Huh ei sentään. Hiljennyn vain hymyilemään hölmösti. On tämäkin kun ei tiedä että itkeäkö vai nauraakko.

Eläinlääkärissä haava päätettiin jättää auki. Iho ei varmasti kestäisi uutta paikkausta. Tätä haavaa on nyt revitty ja parsittu niin moneen kertaan, että on parempi jättää se rauhaan. Siitä kaavittiin kasvanut repaleinen kudos, sekä sulava viime kerralla laitettu vanu pois. Haava putsattiin ja voideltiin. Se näyttää omaan silmään ihan kamalalta. Se on niin iso verrattuna pieneen kaniin. Se on auki ja alttiina infektoitumiselle, joten antibiotteja jatketaan vielä tovi. Haavaa on putsattava joka päivä. Sinne voi mennä roskia ja ne täytyy vain kaivaa sieltä pois. Voi minun pikkuista Wimpula raukkaa. Ei ole elämä helppoa typerä kauluri päässä, mutta nyt se pysyy siinä vaikka kolme kuukautta jos tarve vaatii.

Haava jatkuu vielä suuaukolta joka suuntaan jonkin matkaa. Mahtuisin pyöräyttää sen sisällä peukaloa. Voi mun pikkuista raukkaa.  Joudun taas niiskauttamaan.

Katson keittiön kelloon ja totean että vielä puolisen tuntia niin voin taas ruokkia pikku Peekaa. Ei ole tämä meidän arki muuttunut vielä helpoksi. Ehkä se helpottuu pian. Toivotaan sitä yhä. Voi olla ettei juhannuksena ole mökille asiaa. Saan jäädä kaupunkiin hoitamaan kipeitä pupuja. Vielä on viikko aikaa ja ehkä hyvänonnen aalto pyyhkäisee vaihtelun vuoksi meidän ylitsemme :)
Pessimisti ei pety, joten ehkä jätän sen positiivisen ajattelun nyt hetkeksi pois ja keskityn elämän synkkiin asioihin.

Taas tulee kyynel, mutta en pyyhkäise sitä pois. Annan sen valua hiljaa pitkin poskeani kohti leukaa. Pian perässä valuu sille paljon kavereita. Jään hiljaa nyyhkyttämään pimeään asuntoon ja odottamaan että voin vielä tukiruokkia yhden itkun aiheistani jonka jälkeen voin kömpiä nukkumaan levotonta unta tuhisevan Roopeni kainaloon.

Surkeiden sattumusten sarja

POSTAUS SISÄLTÄÄ KUVIA JOTKA SAATTAVAT INHOTTAA HERKIMPIÄ!
Nyt kun asiat alkavat olla valoisammalla puolella, uskallan tännekkin sen jakaa. Tietysti uudet takapakit ovat vielä mahdollisia, mutta toivon suuresti että kaikki olivat tältä erää nyt tässä!

Peeka (luonnonharmaa) ja Windy (luonnonkeltainen perhonen)

 Minä vein kanini Windyn ja Peekan sterilisoitavaksi viimeviikon keskiviikkona. Leikkaus sujui hyvin ja kanit heräsivät hienosti. Kotiin päästyämme tytöt olivat tietysti hiukan unisia eikä Peeka alkanut syömään. Windy natusti heinää heti kuin vain uniselta voinniltaan siihen pystyi. Tukiruokin Peekaa hieman alle vuorokauden, sillä se ei syönyt ja nukkui vain. Leikkauspäivän jälkeisenä aamuna kun heräsin taas ruisku-ruokkimaan Peekaa (tein sitä 2h välein myös läpi yön) kävin kurkkaamassa Windynkin vointia jotta kaikki olisi kunnossa. No kaikki ei ollut kunnossa. Neiti oli syönyt omat tikkinsä ja haava oli avonainen. Verta oli hieman lattialla ja juomakipon alla olevilla laatoilla. Säikähdin tätä tietysti paljon (vasta myöhemmin sain selvyyden ettei avonaisena ollut haava ollut vaarallinen). Kello oli kuusi ja aloin soittelemaan eläinlääkäreitä läpi. Kaikki olivat täynnä, ja osa vielä kiinni. Lopulta sain Riihimäen yhdestä EL:stä meille ajan ja olimmekin paikkauksessa jo ennen kahdeksaa. Windy jouduttiin nukuttamaan tylsästi toisena päivänä peräkkäin, mutta haava saatiin paikattua ja pääsimme kotiin ennen puolta päivää. Saimme mukaamme antibiottia kipulääkkeiden lisäksi, sekä keittosuolaa huuhtelua varten. 
 

Avonainen leikkaushaava

Leikkauksesta heräilijä

Ilta sujui ihan hyvin haavaa suihkutellen ja Windyä vahtien. Pidin Windyn kuljetuskopassa hieman pidemmän aikaa, sillä halusin seurata että se alkaisi taas syömään kunnolla. Windyn lääkärireissun aikana Peeka oli onneksi alkanut syömään itsenäisesti ja oli syönyt tyhjkäksi yrttikipponsa sekä tuoreet herkut, joita olin sille aamulla jättänyt houkuttelemaan ruokahalua esiin.  Windy reipastui herättyään taas nopeasti ja kun oli jo hyvän aikaa syönyt heinää ja pellettiä, alkoi haava taas kummasti kiinnostaa. Windylle oli laitettu sideharsosta tuubipaita päälle haavaa suojaamaan, mutta Windy repi sitä. Päätin käydä ostamassa neidille kaulurin eläinkaupasta, ja se viritettiin tytön päähän. Onneksi Windy oppi nopeasti syömään ja juomaan se päässä. Yö meni silti tytön syömistä ja kuntoa vahtiessa ja koiranunta nukkuessa.  Peekan haava ja vointi vaikuttivat oikein hyvältä.  Perjantai aamuna heräsin taas aikasin antamaan kaneille lääkettä ja tarkastelemaan vointeja. Tarkastelin Windyn haavaa ja se tihkutti yhä verta. Koko haava oli myös aivan turvoksissa. Se oli hirvittävän kokoinen uloke Windyn mahassa.
 

Pahasti turvonnut leikkaushaava

Otin taas yhteyttä eläinlääkäriin, tällä kertaa kanit leikanneeseen lääkäriin. Johanna oli saanut kuvat Windyn haavasta ja pohti että se voisi olla nestettä tulehduksen takia, tai tyrä. Lähdimme taas lääkäriin. Vastaanotolla lääkäri tunnusteli haavaa ja totesi ettei se ainakaan nestettä olisi ja tyrää siinä epäiltiin. Windy nukutettiin jo kolmannen kerran kolmen päivän sisällä :( Haavasta oli syöty taas jo kaksi tikkiä kolmesta, ja tikit olivat kuulemma ihan vääränlaiset kanille. Ne olivat kolme erillistä tikkiä, kun kaneilla pitäisi olla jatkuvat tikit ja mielummin ohuemmasta langasta.  Kun haava saatiin auki, ei sieltä paljastunutkaan tyrä vaan ihan hirmuisen kokoinen hyytynyt veriklöntti! Ei ihme että haava oli niin turvoksissa. 
 

Huh minkä kokoinen!

Pikkuinen heräilemässä ja haava saatu hyvin kiinni

Taas selvittiin nukutuksesta ja yhdestä toimenpiteestä. Windy oli seuraavan yön kopassa sängyn vieressä, sillä nyt olin todella huolissani ja peloissani sen virkoamisesta nukutuksen jälkeen. Mutta taas tyttö yllätti reippaudellaan ja alkoi syödä ruokaansa ja juoda vettä. Kauluri pysyi visusti päässä (ja pysyy yhä) että haava saisi parantua rauhassa. Minua tietysti huoletti myös se kun Windy oli menettänyt hirmuisen määrän verta vuorokauden sisällä, ja se näkyikin suurena juomisen määränä. Pidin huolta että kipossa oli kokoajan raikasta vettä tarjolla.

Perjantai iltana Peekaa hoitaessa huomasin sitten että tämänkin tytön haava oli syöty auki! Siinä lensi sitten parit ärräpäät ja tuli varmaan kirottua nämä pitkäkorvat pahimpaan kolkkaan maailmassa. Onneksi Raulio vastasi vielä puoli kymmenen aikaan perjantai iltana ja sai annettua kotihoito-ohjeita, ja päätimme että kokeillaan kuinka haava paranee nyt avonaisena. 

Aamulla juoksin ostamaan Peekallekkin kaulurin, jotta haava sai olla rauhassa, eikä sitä pääsisi nypläilemään. 

Haava hieman erittää nestettä, mutta on muuten oikein siistin näköinen.

Nyt on molemmat kanit elelleet kaulurit päässä viimeviikon perjantaista lähtien (neljä päivää) ja saavat pitää niitä ainakin sen aikaa kunnes haavat ovat menneet umpeen. Täytyy myöntää että tässä on univelkaa keertynyt huima määrä, ja huoli pupusista on ollut ihan suunnaton, vaikkei kummallakaan ole ollut mitään hengenhätää. Kaulurihoito on myös aina tosi ikävä hoitomuoto, koska kanin pitäisi saada syötyä omia umpisuolipapanoitaan, mutta kauluripäässä ei tähän pysty. Niinpä minä yritänkin syöttää niitä kaneille kaapimalla häkin pohjalta niitä niille syötäväksi. Aika hyvin molemmat ovat niitä syöneetkin, mutta ei tietenkään sitä määrää mitä normaalisti söisivät.
   

Peeka ja kauluri

Windy ja kauluri

Uskon että suurimpana syynä haavojen nypläämiseen on ollut se, että nämä aktiiviset kanit on laitettu toipumisen ajaksi pieniin tiloihin (t-häkkiin ym.) ja kaikki kopit, tasot ja kiipeilyvirikkeet on jouduttu ottamaan pois käytöstä repeämisriskin takia. Peeka ja Windy on myös jouduttu erottamaan kavereistaan Piituksesta ja Eetusta, joka myös on osaltaan aiheuttanut hämmennystä. Kanit eivät yleensä revi mitään haavojaan, ja monesti jos niin käy ovat haavat olleet kipeitä liian vähäisen kipulääkityksen vuoksi. Meidän kanien kipulääkitys on kuitenkin kunnossa, joten se ei voi olla syynä :/

Peekan haava nyt

Windyn haava nyt

 Tämä meidän tapaus on kyllä hyvä esimerkki siitä kun mikään ei mene niinkuin suunnitteli. Onneksi osasin varautua kanien hoitoon leikkauttamisen jälkeen ja otin töistä pari ekstra vapaata. Ne tosiaan tuli tarpeeseen. Onneksi olen saanut nukuttua myös nyt yhtenä yönä univelkoja pois, enkä kulje enää samoilla silmillä niinkuin tein tuon loppuviikon! :D Toivon todella että tulevaisuudessa kastraatiot ja sterkat menevät vähän paremmin ja toipuminen tapahtuisi ongelmitta. Onneksi siihen menee vielä aikaa, sillä en ole lähivuosina hankkimassa uusia kanikavereita laumaamme. 
Nyt sormet ja varpaat ristiin ettei mitään uutta enää tapahdu ja toipuminen sujuisi ongelmitta!