Heräsin. Masuni kurnii. Minulla on nälkä. Vielä on hämärää, ei linnutkaan laula. Voin kuulla kuinka autot ajavat tiellä talon vieressä. Haistan herkullisen heinän tuoksun majapaikkani heinälaatikossa. Se on lopussa, sillä puputin sitä yön pikkutunneilla kun ei väsyttänyt. Mahani murahtaa taas. Nyt alan jo hermostumaan, sillä aamiaiseni on myöhässä. Siinä samassa kuuluu omituinen pimputus. Se pimputus on merkki siitä että kohta peitto kahisee, valot syttyvät ja ihmiseni herää! Tämä tietää ruokaa! Ja niinhän siinä käy. Minun oma rakas ihmiseni antaa minulle aamiaisen. Se kilahtaa posliinikulhooni. Ai että on hyvää!
Nyt sain syödyksi joten päästätkö minut ulos? Juhuu! Haluan viipottamaan pitkin mattoja. Ihmiseni ei huomaa minua vaan touhuaa jotain. Hän juoksee leipäpala suussa ympäri taloa ja pakkaa pussukoita.
"Äiti mihin sä laitoit ne eväät? En löydä niitä mistään. Meillä on kiire!"
Ihmiseni on kiukkuinen ja tohkeissaan. Juhuu, päästä minut ulos niin voin auttaa etsimään sitä mitä ikinä etsitkään. Ihmiseni kuuli minut ja tulee vauhdilla luokseni. Jee nyt saamme viettää aikaa yhdessä, ennen kuin hän katoaa omille teilleen maailmaan jota minä en ymmärrä. Mutta ihmiseni ei avaakkaan häkkini pikkuluukkua josta saisin kulkea ulos, vaan kaappaa minut kovakouraisesti ylhäällä olevasta luukusta. Hän otti minut ikävästi syliinsä ja tunnen kuinka liu'un ja kylkeeni pistää. Yritän parantaa asentoa ja alan sätkimään. Aii! nyt minuun koskee. Ihmiseni kiroaa ja huuta että olen tuhma pupu. Hän roikottaa minua niin että tuijotamme toisiamme silmiin.
"Miksi sinun on aina oltava näin hankala! Meillä on kiire!"
Mikä on kiire, minä pohdin samalla kun minut työnnetään väkisin pieneen pesään, mutta siinä on luukku, reikiä enkä saa kulkea vapaasti sisään ja ulos. Miksi olen täällä taas?
Saan hyvin pomppuisen kyydin kopassani. Ihminen juoksee ja kerää tavaroita mennessä. Koppani keikahtaa sivuttain. Aaaaaa tassuni luistaa ja kaadun. Pohja jossa on pelkkää silputtua sanomalehteä on todella liukas eikä tassuni pidä. Nyt alkoi pelottamaan. Miksi tämä maa heiluu? Pääsemme hassuun kiiltävään, ahtaaseen paikkaan. Niinkuin pieni huone joka humisee, ikkunoissa vaihtuu maisema ja ihmiset ovat tosi lähekkäin. Olen penkillä jossa on paljon tavaraa koppani kanssa. Ihmiseni istuu jossain, mutta en näe häntä. Tämä on yksi niistä jutuista joita en ymmärrä.
Humina lakkaa lopulta ja ihmiseni kaappaa minut taas mukaansa. Töyssyinen kyyti jatkuu. Minua jännittää. Koppani heiluu, tassu ei pidä, kolhin itseäni, haistan ihan uusia hajuja ja kuulen paljon erilaisia ääniä. Ihmiseni jättää minut maahan ja juoksee jonnekkin. Hei missä me olemme?
Haistan paljon muiden pupujen hajuja. Ne ovat jossain lähellä mutta en näe ketään. Ei, näenpäs sittenkin. Joku juoksee etäämällä ihmisensä kanssa. Minä haluan myös! Kavereita!
PAMM!
"Älä narskuta sitä luukkua! Tämä on ollut tänään ihan mahdoton..."
Miksen saa narskuttaa? Sehän on ainoa konsti päästä täältä pois. Syön nuo oksat edestäni jotta pääsen ulos. Ei, minua kielletään taas. Voihan himputti...
Päivä on ollut todella tylsä. En ole päässyt venyttelemään raajojani tai heittämään yhtään iloloikkaa. En mahdu kuin kääntymään täällä kopassa. Miksei mitään kivaa tapahdu? Olen nukkunut samassa asennossa jo monta tuntia. Lopulta ihmiseni tulee luokseni. Jee olemme taas yhdessä. Hän avaa luukkuni.
Nuuh nuuh muinä haistelen ilmaa ja uusia hajuja. Kurkistan varovaisesti ovelta. Hui, nyt ei todellakaan olla kotona. Vetäydyn vähän, sillä uudet hajut laittavat pääni ihan pyörälle ja tarvitsen rohkeutta.
"Tules nyt sieltä kuhnuri" Eii älä. En ole valmis. Piiloon piiloon piiloon! Minut vedetään kopasta ulos kovin ottein. Omistajani laittaa minut polvilleen ja alkaa pukea taas outoja naruja kaulaani ja vatsani ympärille. Nämä tuntuvat oudoilta enkä tykkää liikkua niissä. Ilman niitä on paljon kivempaa, mutta silti tämä pukeminen on kaikkein ikävin juttu. Ihmiseni sai ne nopeasti päälleni ja nyt olen hänen sylissään. Me olemme menossa jonnekkin, mutta en tiedä mihin.
Minut lasketaan maahan. Edessäni aukeaa iso avara maisema. Onkohan täällä haukkoja? Haistan ilmassa paljon hajuja. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Saanko nyt liikkua? Höristän vähän korviani jotta kuulisin paremmin. Minua tökätään eteenpäin. Ja uudestaan. Mitä tämä on? Joku nostaa minut ilmaan ja laskee taas maahan. Hermostun ja otan askeleen eteenpäin. Edessäni on pikkuinen puomi. Kaavin sen etutassuilla pois tieltäni. Kuulen hassua ääntä joka puolelta ympäriltäni. Ihmisiä, paljon liikkuvia ihmisiä. Ei niitä kotona ole näin paljoa. Minun ihmiseni on takanani ja tökkii minua taas. Hyvä on hyvä on, minä liikun. Lähden tutkimaan ja juoksen eteenpäin. Äkkiä matkani tyssää. Ne on nämä ympärilläni olevat hihnat. Ne estävät pääsyn eteenpäin. Minut nostetaan ilmaan ja lasketaan takasini. Taas hoputetaan ja taas lähden liikkumaan. Eteeni tulee nyt isompi puomipino. Hassu härpäke. No mennään sen ohi, kun se kerran on tielläni. Ja niin matkani jatkuu. Vaan ei jatkukkaan. Taas kiristää enkä pääse eteenpäin. Ihmiseni ottaa minut kovakouraisesti syliinsä ja laskee minut melkein samaan kohtaan. Miksi? Mitä tämä nyt on?
"Kotona meni ihan hyvin. Mikä nyt on kun ei hypyt maita"
Mutta eihän tämä ole kotona... On hajuja, ääniä, ihmisiä, outoja liikkuvia asioita. Minua turhauttaa nostelu ja tuuppiminen. Haluan vain pois! Miksi ihmiseni tökkii? Minä en liiku. Hengitys nopeutuu ja silmäni laajenevat jotta näkisin edes paremmin. Minut nostetaan ja kannetaan sen oudon kasan yli. Edessä on seuraava. Se ei ole ihan saman näköinen. Jotenkin turvallisempi. Menen tutkimaan. Haistelen ja nuuskuttelen, kurkkaan puomien läpi. Siitä mahtuisin, mutta minut kiskotaan taakseppäin. Menen esteen luo takaisin ja katson ylös. Se ei ole korkea ja loikkaan yli. Jokin kolahti mennessä ja säikähdän ääntä. Jään kuuntelemaan jatkuuko se ääni. Mitään sellaista ei kuulu ja minua tökitään taas. Liikun eteenpäin hämmentyneenä. Edessä on taas puomikasa. Jos sukellan välistä pääsen toiselle puolelle helpommin! Teen niin, mutta matkani loppuu lyhyeen ja alin puomi kolahtaa maahan. Ihmiseni huokaa ja on turhautunut. Mikä häntä vaivaa? Hän alkaa vetkuttaa minun eturuumistani. Mitä ihmettä tapahtuu? Miksi teet näin. Kun olen takajaloillani ihmiseni liike loppuu. Heti kun laitan etutassuni maahan, ne törkätään ylös. En ymmärrä ja haluan pois! Juoksen vaan enkä tiedä minne, mutta juoksen. Joku tulee ylhäältäpäin ja litistää minut maata vasten. Apua! Se oli se haukka!! Rimpuilen, taistelen hengestäni. Minua et syö!
Minut nostetaan ilmaan. Haistan tutun hajun. Se ei ollutkaan haukka vaan ihmiseni. Miksi hän pelottaa minua näin? Kotona minuun ei tartuta tällä tavalla. Ei tuupita.
Olen taas hiekalla. En pysty liikkumaan. En vaan voi. Sydämmeni hakkaa ja olen pelosta jäykkänä. En ole toipunut haukan hyökkäyksestä. Minua tuupitaan ja tökitään, nostellaan ja taas lasketaan. Tämä on ihan hirveää. Kyyristyn maahan kuin pannukakku. Ehkä minua ei nähdä jos olen pieni kuin kivi. Se jatkuu silti. Lopulta omistaja ottaa minut syliin. Hän on vihainen ja turhautunut. Me menemme jonnekkin. Minne? Minua pelottaa tämä kaikki.
Valjaani riisutaan ja joku taputtaa vähän päätä. Se ei tunnu enään miltään. Olen ihan turta ja peloissani. Koppani luukku avataan. Tuttu haju tulvahtaa nenääni. Oma koppani! Juoksen sisään. Käännyn heti kuitenkin katsomaan ovea. Luukku suljetaan ja minä jään yksin. Olen yksin ja hädissäni, mutta rauhoitun vähän sillä olenhan nyt suojassa. Ei tarvitse pelätä enään. Kukaan ei töki ja vetkuta. Lihaksiani kuitenkin sattuu, mutta kukaan ei saa tietää siitä, sillä en näytä sitä. Enhän halua että haukka tulee ja nappaa minut uudestaan, katsoessaan että tuolla on helppo saalis. Ei, niin ei käy. Minä jatkan elämääni vaikka lihakseni olisivatkin jumissa ja pääni aivan pyörällä.
-Loppu-
Mieti millaisen kokemuksen haluat jakaa kanisin tai minkä tahansa muun lemmikkisi kanssa. Minkä takia kukaan haluaa harrastaa eläinten parissa jos ei tee sitä eläimen ehdoilla. Eikö yhdessä harrastamisen pitäisi tuntua siltä että on kivaa tiimityöskennellä upen, persoonallisen lemmikin kanssa. Sen pitäisi olla hauskaa myös lemmikistä. Tämäkin olisi voinut olla ihan erilainen kokemus molemmille, jos omistaja olisi muuttanut asioita. Nähnyt asioita lemmikkinsä silmin.
Kaikki valttikortit on meillä ihmisillä ja vain me voimme vaikuttaa siihen miten lemmikkimme kokee yhteiset hetket kanssamme. Mieti siis omaa käytöstäsi ja ajattele lemmikkisi peruskäyttäytymistä ja sen tarpeita. Älä oleta, että kaikki kokevat ympäristön niinkuin me!
Älä pakota!
Näytä, kannusta ja opasta. Äläkä unohda palkita!
Tämä muistisääntö vie vielä pitkälle <3
