keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Toimeen tullaan edelleen

Tällä kertaa puhutaan TAAS pupuista. En nyt näköjään saa kirjoitettua niitä uusia ei kani -aiheita, vaikka niin oli/on tarkoitus. Kanimaiset ajatukset vain leijailevat mielessä, mutta minkäs sille voi kun neljä veuhukorvaa pyörii jaloissa päivät pikät.


Sain eilen yöllä (n.klo 23) viimeinkin editoitua tuon Peekan ja Piituksen toisiinsa totuttamis -videon. Sen nimeksi tuli "Kaneista kaverit" ja se siis kertoo aika yksityiskohtaisesti meidän projektistamme. Yhteensä tämä projekti kesti miltein viikon, ja videomateriaalia oli keertynyt siltä ajalta ihan hirmuisen paljon! Olen siis aika ylpeä siitä, että sain videon ängettyä 15 minuuttiin, vaikka se tuntuu vieläkin hirmu pitkältä ajalta ;D Joitain videoita olisi voinut karsia vieläkin enemmän ja toisia ehkä ottaa jopa pois, mutta tuntui etten osaa enään päättää mikä jää ja mikä lähtee, joten se siis sai jäädä tuollaiseksi hirviöpituiseksi. Uskon että kiinnostuneet ihmiset kyllä löytävät ajan jolloin tuon kerkiää katsomaan. Toivottavasti he jotka yrittävät totutella kanejaan toisiinsa, saavat tästä videosta vinkkejä ja apua.


Tosiaan eilen illalla/yöllä minun piti lukea tulevaan kirurgian tenttiin, mutta kas kummaa kun löysin parempaa tekemistä ;D Tänään olin sitten aamulla kokeessa, ja ihme kyllä osasinkin jotain! Myöhemmin sitten selviää kuinka hassusti siinä oikeasti kävi ja päädynkö uusintatenttiin. Lääkelaskut menivät onneksi kuitenkin oikein, sen verran opettaja sitä kommentoi palautuksen yhteydessä! :D

Kanitkin olivat jo ihan poikki kun viimein sain videon valmiiksi.
Meillä viisikolla on alkanut arki rullaamaan täällä omassa kodissa hienosti. Pari viimeistä videon pätkää onkin kuvattu täällä omassa kodissa, ja siitä tuleekin asia hienosti selville. Peeka on kotiutunut loistavasti ja alkaa pikku hiljaa hahmottaa meidän lauman vuorokausirytmiä. Tulimme sunnuntaina Peekan ja Piituksen kassa tänne ja kanit asettuivat todella hyvin uuteen häkkiinsä. Seurailin tietysti niiden viipotusta silmä kovana, sillä pelkona oli se että Piitus reagoisi Peekaan eri tavalla, sillä onhan tämä Piituksen koti ja reviiriä. Ongelmia ei kuitenkaan syntynyt, vaan kaksikko tutkiskeli uutta häkkiään innoissaan. Ensimmäinen yökin sujui hienosti ja puput nukkuivat rauhassa, eikä kukaan muu pitänyt meteliä kun Eetu-pappa :D Eetu ja Windy olivat illalla tietysti oikein iloisia ja onnellisia kun viimein saavuin kotiin. Ylivilkkautta ja mielen osoittamista tuntuu olevan molemmilla, ja eikä ihme sillä olinhan pitkän tovin poissa. Nämä kaksi ovat kuulostelleet ihmeissään uusia ääniä ja hajuja jotka kantautuvat olkkarista eteiseen.



torstai 22. syyskuuta 2016

Peeka tuli taloon!


Saanen esitellä teille uuden perheenjäsenemme Peekan <3 :


Tämä tyttönen on kasvattinimeltään Ninja's Beek-a-Boo, meille tutummin Peeka :)
Tyttö on Pupuninjat -blogista tutun Vila tyttösen lapsi. Neitokaisen isä Alvin ja veli Melman asustelevat Anniinan ( Roborabbit ) kanilauman louna :) Anniina auttoikin suuresti siinä että Peeka löysi tiensä tänne, kiitos siitä vielä! <3

Syy miksi Peeka muutti meille:
Peeka siis muutti meille 18.9.2016 ensin kotikokeilu mielessä. Olin jo suunnitellut että Piitus tarvitsisi lajitoverin seuraa, sillä joka ilta oli sydäntäraastavaa katseltavaa kun Piitus tunki naamansa eteisen ja olohuoneen välisen portin aidanraosta ja tuijotti Eetun ja Windyn viipottamista monta hetkeä täysin liikkumattomana. Ensin ajattelin että voin myöhemmin yhdistää Windyn ja Piituksen, sitten kun Eetusta aika jättää (kamalaa ajatella sitä, mutta tottahan se on että jossain vaiheessa se tulee vastaan), mutta sitten ajattelin että Eetu saattaa elää hyvällä tuurilla vielä kaksikin vuotta <3 En siis voisi odottaa niin kauaa, sillä tiedän etten voi täyttää lajitoverin paikkaa Piituksen elämässä. Nyt kun Piitus on leikkaamisen jälkeen on rauhoittunut valtavasti, ajattelin että sopivan yksilön löytyessä toteutan tämän ajatuksen.


No tilaisuus tulikin ennen kuin ennätin sitä edes ääneen sanomaan :D Ihana sydäntenmurskaaja Peeka tuli syksyn ekoissa estekisoissa Ypäjällä vastaan omistajansa Hennan ( Banarama's kanit ) kanssa. Se oli aivan ihana suloinen pikku kipittäjä ja pitkä tovi siinä sitten pupuista juteltiinkin. Henna myös kertoi että Peeka oli etsimässä uutta kotia oman ajanpuutteen vuoksi, ja kun neiti on niin vauhdikas tapaus että tarvitsisi kodin jossa saisi paljon huomiota. Siinä sitten heti surin ja ajattelin että toivottavasti pieni löytäisi esteistä kiinnostuneen perheen ettei hauska harrastus jäisi.
Kotiin päästyä en saanut Peekaa pois ajatuksistani, sillä jokin siinä oli hurmannut minut täysin. Oli niin hassua kun Peeka tuli vaatimaan lisärapsutuksia hyvinkin näyttävästi kun olin siinä rupatelessa sitä samalla silitellyt ja lopettanut neitosen mielestä turhan aikaisin. Neiti oli myös niin rohkea ja kauniin näköinen nuori kanin alku, että ei siinä voinut kuin ihastua. Peeka pyöri noin viikon verran ajatuksissani ja minä punnitsin huonoja ja hyviä asioita, listasin plussia ja miinuksia. Lopulta uskaltauduin laittamaan viestiä Hennalle ja Katrionalle, sillä totesin ettei tämän ajatuksen kokeilu hullummaksi tee. ;D

Viestittelyjen jälkeen sovimme että Peeka lähtisi tänne kotikokeiluun ja siinä sitten selviäisi että tulevatko Piitus ja Peeka toimeen vaiko ei. Jos ne eivät olisi tulleet, olisi Peeka lähtenyt takaisin Hennan luokse uutta kotia etsimään.


Peeka ja Piitus alkoivat tottumaan toisiinsa kuitenkin todella nopeasti ja jo neljän päivän päästä ensi kohtaamisesta, uskalsin jättää kani kaverukset yhdessä ulkohäkkiin ulkoilemaan. Totutteluprosessi on siis oikein onnistunut, vaikka luultavasti vielä pitkään ne hakevatkin paikkojaan, varsinkin kun Peeka vielä kasvaa ja alkaa ilmaista mieltään paremmin.

Olen niin iloinen tämän projektin onnistumisesta! Tämä P-tiimi on kyllä todella kaunis ja kivan näköinen parivaljakko <3 Myöhemmin on tubeen tulossa video näiden kahden totuttelu-projektista, joten olkaahan kuulolla sielläkin!


(c) Oona K.
Meillä on Peekan kanssa jo yhdet estekisat takanapäin, ja ne menivätkin oikein mallikkaasti kolmella virheellä. Peekalta tuli tidella hienoja hyppyjä joten potentiaalia on varmasti ties mihin!
Windy taas sai viimeisen klassauksensa helpolta suoralta ja on nyt jo kv:ssä! :D On se vaan hurjan hieno tyttö!
Ensiviikon lauantaina suunnataankin sitten kolmikon kanssa kohti Pälkäneen kisoja, ja Peekan eno Vincent tulee pitkästä aikaa mukaan myös.

Mitäs muuten pidätte tästä uudesta ulkoasusta? :) Minusta se on ihanan syksyinen ja olen niin iloinen että löysin viimein aikaa uudistaa sen kamalan vanhan bannerin!





torstai 15. syyskuuta 2016

Muutosten tuulet!

Heippa vaan!

Voin myöntää että olen ollut kaikkea muuta kuin aktiivinen tämän blogini suhteen. Tämä ei nyt vain ole tuntunut enään yhtä kivalta ja mieluisalta kuin ennen. Syynä tähän passiivisuuteen on Instagram. Minusta sinne postailu on paljon kivempaa ja nopeampaa. Voin vaikka tylsällä oppitunnilla puhelinta räpläillessä lisäillä kisakuvia tai muita hauskoja kuulumisia kaniharrastajien näkyville. Käytän tätä sovellusta päivittäin ja kuulumisemme tulevat sitä kautta todella kivasti kaikkien kiinnostuneiden kuulolle. Eli kun sitä kautta saan jo kaikki uusimmat ja kiinnostavimmat uutiset julki, on ehkä hieman tyhmää lähteä täällä niitä enään toistamiseen kirjoittamaan. Tottakai täällä asioihin voi panostaa enemmän sillä tekstiä saa kirjoitettua hyvin laajasti, mutta silti tämä minun tapani on nyt ollut hieman tylsä, enkä yhtään ihmettele jos osa lukijoista on karsiutunut pois. En minäkään jaksaisi lukea kenenkään juttuja jotka olen jo toisaalla nähnyt :D


Päätin siis, että tämä blogi muuttaa juttujansa siltä kantilta, että kanijutut jäävät nyt enemmänkin sinne IG:n ja youtuben puolelle. Täällä blogissa keskityn nyt tästälähtien minua itseäni kiinnostaviin asioihin kuten: ruuanlaittoon, meikkeihin ja muihin kosmetiikkaan, sisustamiseen ja valokuvaukseen. Kaikkiin näihin asioihin katsahdan kuitenkin kanit huomioiden, joten kaniton blogi tästä ei missään nimessä ole tulossa! Oma henkilökohtainen IG:ni on jäänyt toissijalle ja jotenkin haluaisin saada mielipiteeni ja näkemykseni kuitenkin esille. Joten miksipä en sitten käyttäisi tätä siihen hommaan! Täältä eivät siis kanikuulumiset kuitenkaan lopu, ehei! Kanit ovat hyvin SUURI osa jokapäiväistä arkeani, joten tärkeimmät tapahtumat (kuten vaikka sairastumiset ja muut paljon tekstiä vaativat jutut) tulevat jatkossakin löytymään täältä, mutta nyt pääsette kurkistamaan elämääni kaiken tämän kanitouhun rinnalla :)

On hyvä että silloin kun blogin tein, laitoin nimeksi "Minä ja Veuhukorvat", sillä se tarkoittaa kätevästi koko meidän poppoota ;D 


Tässä teille linkit vielä Veuhujen:

Youtubeen  ja Intagramiin

Tässä on pientä mullistusta tapahtunut myöskin olohuoneessa. Tosiaan eilen aloitin Piituksen häkinlaajentamisen sillä tavoin, että hävitin ruokapöydän ;D Tosiaan en sitä ole nyt hetkeen tarvinnut, ja ajattein että en nyt sitten jatkossakaan tarvitse. Piitus saa nyt vähän lisää kirmailutilaa yöaikaan ja silloin kun en ole kotosalla, ja syyn siihen saatte tietää piakkoin!




torstai 8. syyskuuta 2016

Windyn ekat kisat ja kuvakisa

Hei vaan!
Tässä nyt ihan ensimmäisenä käsken, no ei vaan pyydän ;) että kaikki halukkaat käy äänestämässä mun kuvia Lemmikkikanien vuosittaisessa kalenterikilpailussa. Tässä alla on linkit:

Windyn eka kuva

Windyn vauvakuva <3

Piituksen eka kuva

Pöötylän toka kuva

Pikku Eetun kuva


Me oltiin viimeviikon vkl Ypäjällä kisailemassa Windyn kanssa ja saatiin vihdoin korkattua Windyn kisailut. Meidän oli tarkoitus olla molempina päivinä la ja su, mutta lauantaina Ypäjällä oli ihan kamala keli! Vilustutin itseni enkä jaksanut/halunnut lähteä itseäni sunnuntaina palelluttamaan, joten Piituksen ja Windyn mutkaradat jäivät toiseen kertaan :(

Mutta lauantain kisat sujuivat hienosti ja Windy meni toisen kierroksensa vain yhdellä virheellä saaden jo ensimmäisen klassauksensa! :D



 Jaoin tänään luennolla piirtämäni tärkeän asian IG:ssä. Se koskee kanien Heimlichin otetta. Se on siis pieni opetuskuvasarja jossa näytetään miten pitää toimia kun kani on tukehtumaisillaan. Kannattaa siis tutustua kuvaan tarkasti, sillä siitä otteesta on monelle kaninomistajalle ollut hyötyä!